maanantai 12. huhtikuuta 2010

Kutinaa multasormissa


On jotenkin levoton olo. Tekisi mieli jo niin kovasti haravoida, kuoputtaa kukkapenkkejä, istuttaa siemeniä, tyhjentää kompostia ym. ym. No, ainakin haravointia voi jo tehdä siellä missä on jo hieman maa kuivahtanut. Kukkapenkeistäkin aion tänään rapsia kuivia kukanvarsia pois ja samalla tehdä hieman muutossuunnitelmia kukkapenkkeihin.

Tuosta ison vaahteran alta olisi tarkoitus muuttaa kukkapenkki jonnekin otollisempaan paikkaan ja tilalle tulisi kuivahko penkki, vähän niinkuin jatkeeksi kivikkoryhmälle. Vielä ei ole oikeastaan pahemmin hajuakaan mitä sinne laittaisin tilalle. Yksi ajatus oli, että ainakin jotain matalakasvuista angervoa voisi laittaa ja ehkäpä myös hanhikkia, vaikka en oikeastaan tykkää hanhikin kasvutavasta. Täytyy varmaan googlettaa, jotta saisin jotain ideoita. Hallitsevana tässä penkissä tulisi olemaan kaksi pylvästuijaa, jotka olen aikaisempina vuosina istuttanut, ne tulevat aina olemaan taustalla.

Multaa täytyy hakea pari auton peräkärrillistä kun sen aika tulee. Minulla kävi viime kesänä joku major-moka tuolla salaattipenkissä. Olin istuttanut jääsalaattia, tilliä ja retiisiä ja herneitä penkkiin, loppukesästä penkissä ei kasvanut kuin herne, aikasempivuotiset ruohosipulit ja loppu penkki pukkasi orvokkia!?! Viimekesäisestä salaattipenkistä kuvakin. Kieltämättä orvokit olivat ihan kauniita, mutta olisin silti halunnut oman maan salaattia ja tilliä, jota yleensä laitan myös pakastimeen. Mullat siis menivät täysin uusiksi. Tämä on pakko tehdä, sillä orvokit ovat siementäneet ihan urakalla ja nyt jo voin nähdä niiden itävän, penkki on aivan täynnä niitä. Lisäksi penkkiin on tehtävä jonkinlaiset barrikadit naapurien kissojen varalta. Mikään ei ole niin turhauttavaa kuin se, että vastaitäneet taimet on kuovittu maasta hujan hajan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti