torstai 8. huhtikuuta 2010

Barbien uusi vaatemallisto



Isompi tyttäreni täyttää kohta viisi vuotta ja sen varmaan uskotte, että barbit ovat nyt in! Niitä ei tietenkään voi olla liikaa, vaikka niitä on jo kertynyt neljä kappaletta. Yhtenä päivänä tyttö teki lahjalistaa synttäreille ja barbeille pitäisi kuulema saada lisää vaatteita ja tarvikkeita. Ehdotinkin neitille, että mennäänpäs kaivelemaan kangaslaatikoita, jos vaikka äitin tekemät vaatteet kelpaisivat, kelpasivathan ne.

Olin itse jo pienestä pitäen kova ompelemaan. Varmaan ekaluokkalaisena jo osasin käyttää sujuvasti ompelukonetta ja sillä syntyi muutamasta kangastilkusta vaikka minkälaista juhlamekkoa barbille ja muille leluille. Kaikki olivat aina ihmeissään, että miten osaan ja jaksan nypertää nukeille aina vaan uutta. Äitilläni oli hermoissa kestämistä, kun aina oli kangastilkut ja silput levällään. Kieltämättä tuli hieman nostalginen olo kun ryhdyin uudistamaan oman tyttäreni barbin garderoobia. Ihmettelin kyllä sitä, kuinka olen pystynyt silloin pienempänä tuollaiseen pieneen nyperrykseen, kun nytkin oli vaikeuksia.

Ensimmäiset asukokonaisuudet ovat nyt valmiina, tein nukelle farkut ja neuletunikan, kesämekon ja paidan. Tulossa on vielä pitkä juhlamekko ja fleecetakki. Kankaita riittäisi kyllä suurempaankin muotinäytökseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti