keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

kevätkukkia

Idänsinilija kukkii jo esikoiskukkapenkissä, muualla vasta nuppuilee.
Leikkimökin edustalla oleva vanha pata sai asukeikseen muutamia orvokkeja.

Keltaiset krookukset ovat saaneet vihdoinkin kaverikseen myös liloja.

Puutarhapuuhia


Viime aikoina olen viettänyt melkein kaikki aurinkoiset hetket ja muutaman pilvisenkin rapsutellen puutarhasta edellissyksyisiä lehtiä. Niitä onkin kertynyt ihan kunnioitettava määrä, vaikka syksyllä hoideltiin suurin osa pois ja loput silputtiin biosilppuavalla ruohonleikkurilla nurmikon evääksi. Haravointi on antanut myös aikaa samalla suunnitteluun, mitä tänä kesänä pihalla tapahtuu.

Tähän mennessä on saavutettu: piha lähes haravoitu, pikkupergola siirretty keittiöpuutarhaan, raparpereille tehty uusi koti. Tilasin myös Ukolta ison peräkärrillisen multaa, että saisin myös salaattipenkin kohennettua. Toivottavasti saisin sitä pian (minulla on tapana olla näissä asioissa aika malttamaton). Sisälle on laitettu kasvamaan isomman tytön kanssa auringonkukan siemeniä ja maitopurkkeja kerätty myös kesäkurpitsoille, jotka myös pitäisi pian kylvää esikasvamaan.

Kevään ensimmäinen kukkaloisto on kohta saavuttanut huippunsa, krookukset alkavat pian lakastua, sitten on tulppaanien vuoro, niitä seuraa pian kevätvuohenjuuri. Krookuksissa käy jo pörinä, kun kesän ensimmäiset mettäimevät hyönteiset niissä vierailevat. Isompi tyttö tarvitsee pörriäisiä vastaan hieman siedätyshoitoa.

Seuraavana ohjelmassa:
- vanhan kurpitsapenkin viimeiset mullat siirrettävä uuteen paikkaan.
- kiviä siirrettävä lähemmäs kivikkopenkin laajennusta
- haettava multaa
- tehtävä kissaeste salaattipenkkiin

torstai 15. huhtikuuta 2010

Ideoita kaivataan

Kaksi kukkapenkkiä puutarhassa kokee muodonmuutoksen tänä kesänä. En ole vielä ihan hajulla, että miten toteuttaisin muutoksen. Kuivasta penkistä pitäisi siirtää osa kasveista rehevämpään aurinkoisempaaan paikkaan eli uuteen kukkapenkkiin kaivonrenkaan luokse. Lisäksi kuiva penkki kaipaa sinne soveltuvia kasveja. Paikka on puolivarjoinen ja kuivahko, sillä iso vaahtera vie siitä veden. Ainakin väriminttu kuivattaa alimmat lehtensä kukkimisen aikaan. Lisäksi penkissä ovat ahtaalla jaloangervot ja punahattu, nämä ainakin saavat uuden asuinpaikan. Lisäksi penkissä on kahdenlaista keltaista päiväliljaa, ne siirtyvät myös kaivonrenkaan läheisyyteen.
Yllä kuva kaivonrenkaan alueesta. Renkaasta on kasvanut joka kesä köynnöskrassi, joka saa siis seurakseen tuoksuherneen köynnöstämään keskelle, siihen tulee jonkinlainen köynnöstukikin. Taustalla kohoaa sitten loppukesästä malva. Etuosaan olisi tarkoitus tehdä kunnollinen kukkapenkki, jonka reunusta vanhoilla tiilillä, jotka ovat löytyneet täältä pihalta.

Alempana kuva kuivasta penkistä. Tarkoitus olisi istuttaa jotain helpohkoa matalaa pensasta tuijien väliin ja niiden seuraan sopivaa kasvistoa/kukkia penkkiin, niin että asetelmasta tulisi selkeä ja yhtenäinen. Ensimmäinen ajatus oli ruusuangervo. Jos joku saa jotain ajatuksia, saattakoon ne minun tietooni, olen avoin kaikelle.

Kevätgalleria

Sieltä ne raparperitkin sitkeästi lumen alta ponnistaa. Tämä kuva on otettu vähän myöhemmin kun lumi on jo vähän sulanut. Oikeasti töpöt pilkistivät sieltä lumihangesta.

Yleissilmäys raksalle päin. Aika karun näköistä vielä on.
Tässä potissa kököttää erilainen harmahtavalehtinen esikko. Ressukka on ollut istuttamatta jo kaksi talvea, olisikohan nyt aika päästää kasvi parempiin multiin?
Esikoiskukkapenkki siivouksen jälkeen. Tästä penkistä ei todellakaan uskoisi keväällä, että syksyllä se on aivan täynnä kasveja, niin ettei edes maata näy.

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Luonto herää


Tuolla mullassa voi melkein kuulla kuhinaa, sellaisella voimalla sieltä pukkaa uutta elämää. Lumet ovat sulaneet jo kaikista kukkapenkeistä, vain rakennusten välissä ja tien varressa on pienenevät keot. Tänään oli niin ihanan aurinkoinen ilma, että oli suorastaan pakko pakata tytöt ulkovaatteisiin ja painua pihamaalle. Tytöillä ei kyllä ollut mitään sitä vastaan.

Varastosta kaivettiin keinut ja molemmat neidit saivat kevään ensimmäiset keinuvauhdit. Pian kuitenkin aloin jo kuikuilemaan kukkapenkkeihin päin, jotta pääsisinköhän millään tuonne kaivelemaan. Syksyn lehtiä on penkeissä vielä paksu kerros, mutta sieltä ne krookuksen piipat vaan lehtien läpi työntyvät. Nyt ne onkin jo vaikea puhdistaa lehdistä. Ensimmäiset krookuksen kukatkin olivat jo avautuneet puoleenpäivään mennessä, vaikka aamulla katsoin vasta ikkunasta nuppuja.

Aloittelin esikoiskukkapenkin putsausta, kun sain vihdoinkin nuoremman neidin pois keinusta ja rattaisiin istumaan. Siivosin lehdet esikoiden päältä ja katkoin kuivat kukkavarret isomaksaruohosta ja tyräkeistä. Sieltä juuresta pilkistikin jo uudet pienet alut. Muita alkuja näkyi myös, ainakin ukonhatussa sekä akileijassa. Puolet putsattuani, pikkuneiti oli sitä mieltä, että nyt riittää ja homma jäi siltä erää siihen. Suunnittelin palaavani sorvin ääreen kun Ukko herää yövuoron jälkeen. Penkkien putsaukseen menee vielä eräskin tovi.

maanantai 12. huhtikuuta 2010

Kutinaa multasormissa


On jotenkin levoton olo. Tekisi mieli jo niin kovasti haravoida, kuoputtaa kukkapenkkejä, istuttaa siemeniä, tyhjentää kompostia ym. ym. No, ainakin haravointia voi jo tehdä siellä missä on jo hieman maa kuivahtanut. Kukkapenkeistäkin aion tänään rapsia kuivia kukanvarsia pois ja samalla tehdä hieman muutossuunnitelmia kukkapenkkeihin.

Tuosta ison vaahteran alta olisi tarkoitus muuttaa kukkapenkki jonnekin otollisempaan paikkaan ja tilalle tulisi kuivahko penkki, vähän niinkuin jatkeeksi kivikkoryhmälle. Vielä ei ole oikeastaan pahemmin hajuakaan mitä sinne laittaisin tilalle. Yksi ajatus oli, että ainakin jotain matalakasvuista angervoa voisi laittaa ja ehkäpä myös hanhikkia, vaikka en oikeastaan tykkää hanhikin kasvutavasta. Täytyy varmaan googlettaa, jotta saisin jotain ideoita. Hallitsevana tässä penkissä tulisi olemaan kaksi pylvästuijaa, jotka olen aikaisempina vuosina istuttanut, ne tulevat aina olemaan taustalla.

Multaa täytyy hakea pari auton peräkärrillistä kun sen aika tulee. Minulla kävi viime kesänä joku major-moka tuolla salaattipenkissä. Olin istuttanut jääsalaattia, tilliä ja retiisiä ja herneitä penkkiin, loppukesästä penkissä ei kasvanut kuin herne, aikasempivuotiset ruohosipulit ja loppu penkki pukkasi orvokkia!?! Viimekesäisestä salaattipenkistä kuvakin. Kieltämättä orvokit olivat ihan kauniita, mutta olisin silti halunnut oman maan salaattia ja tilliä, jota yleensä laitan myös pakastimeen. Mullat siis menivät täysin uusiksi. Tämä on pakko tehdä, sillä orvokit ovat siementäneet ihan urakalla ja nyt jo voin nähdä niiden itävän, penkki on aivan täynnä niitä. Lisäksi penkkiin on tehtävä jonkinlaiset barrikadit naapurien kissojen varalta. Mikään ei ole niin turhauttavaa kuin se, että vastaitäneet taimet on kuovittu maasta hujan hajan.

lauantai 10. huhtikuuta 2010

Puutarhan lumo


On se kumma juttu, että mieli alkaa harhailemaan heti kun aurinko vähänkin keväällä pilkistää ja alkaa hieman sulattelemaan lumen pintaa. Jo pelkästään tippuvan veden ääni räystäissä saa mielen sykähtämään ja unelmoimaan ja tekemään suunnitemia. Tänä keväänä olen jotenkin vieläkin levottomampi, sillä viime keväänä ajatukset olivat kasvavassa mahassa ja sen asukissa, synnytys oli kevättöiden aikaan kuukauden päässä.

Olen innolla katsellut keittiön ikkunasta kun lumet pikkuhiljaa ovat vetäytyneet tästä talon reunalta pikkuhiljaa kauemmaksi, vaikka aikaisemmin tuntui siltä että piha on juhannukseen saakka lumen alla, sen verran paljon sitä oli talven aikana satanut. Ensimmäisenä paljastui tästä ikkunan alta varjoisampi liljapenkki.

Tänään otin isomman tytön ja lähdettiin katsomaan mitä lumen alta on paljastunut. Innostuttiin oikein kunnolla liljapenkkiä raivaamaan. Työ oli oikein kiitollista, sillä kun vaahteran lehtiä hieman rapsutteli päältä pois, alta paljastui tuuhea ikivihreä pikkutalvio. Talvio on tämän pihan alkuasukkeja, jota olen siirtänyt tontin toiselta laidalta turvaan liljapenkkiin. Oli jotenkin ihana kun kuolleiden lehtien alta paljastuikin jotain vihreää! Vielä kun hieman pintaa syvemmälle mentiin, niin saattoi nähdä jo pienet alut pikkusydämmessä ja valkoisessa särkyneessä sydämmessä. Tyttöä kiinnosti kukkapenkkiä enemmän lehtikasa ja pikkuinen kastemato. Pikku hortonominalku kuitenkin muisti että pikkusydän on "se vaaleanpunainen".

Pitihän sitä sitten muitakin penkkejä tutkailla ihan pikkaisen, vaikka osa on vielä lumen alla. Krookuksia työntyy siellä täällä lehtien kekeltä, sekä tulppaaneja. Olenkin niitä ripotellut vähän kaikkiin penkkeihin, sillä minusta on ihanaa nähdä jo jotain kukkaloistoa heti keväällä. Kevät on muutenkin parasta aikaa puutarhanhoidon kannalta, vaikka siitepölyallergia välillä vaivaakin. Mikään ei ole niin mahtavaa kun siivota talven jälkiä ja tutkia uuden elämän pikku alkuja. Vihreää löytyi myös kevätesikkopuskista, ristikistä, suikeroalpista ja kevätvuohenjuuresta. Siitä se sitten taas lähtee!

perjantai 9. huhtikuuta 2010

Barbien uudet vaatteet osa 2.



Nyt illansuussa sain toiset aamulla leikkaamani nuken vaatteet valmiiksi. Lisätilaus tuli jo, pitäisi tehdä prinsessajuhlapukukin. Itse vielä virittelin ajatusta vielä kesämekosta ja lyhyestä takista. Laskeskelin vielä tuossa hintoja näille vaatekappaleille, noin vertailun vuoksi. Kaupassa on tietysti blingblingiä enemmän vaatteissa, mutta nämä ovat kyllä aitoa tavaraa ja hintakin on n. 0-10 snt/vaate.

torstai 8. huhtikuuta 2010

Barbien uusi vaatemallisto



Isompi tyttäreni täyttää kohta viisi vuotta ja sen varmaan uskotte, että barbit ovat nyt in! Niitä ei tietenkään voi olla liikaa, vaikka niitä on jo kertynyt neljä kappaletta. Yhtenä päivänä tyttö teki lahjalistaa synttäreille ja barbeille pitäisi kuulema saada lisää vaatteita ja tarvikkeita. Ehdotinkin neitille, että mennäänpäs kaivelemaan kangaslaatikoita, jos vaikka äitin tekemät vaatteet kelpaisivat, kelpasivathan ne.

Olin itse jo pienestä pitäen kova ompelemaan. Varmaan ekaluokkalaisena jo osasin käyttää sujuvasti ompelukonetta ja sillä syntyi muutamasta kangastilkusta vaikka minkälaista juhlamekkoa barbille ja muille leluille. Kaikki olivat aina ihmeissään, että miten osaan ja jaksan nypertää nukeille aina vaan uutta. Äitilläni oli hermoissa kestämistä, kun aina oli kangastilkut ja silput levällään. Kieltämättä tuli hieman nostalginen olo kun ryhdyin uudistamaan oman tyttäreni barbin garderoobia. Ihmettelin kyllä sitä, kuinka olen pystynyt silloin pienempänä tuollaiseen pieneen nyperrykseen, kun nytkin oli vaikeuksia.

Ensimmäiset asukokonaisuudet ovat nyt valmiina, tein nukelle farkut ja neuletunikan, kesämekon ja paidan. Tulossa on vielä pitkä juhlamekko ja fleecetakki. Kankaita riittäisi kyllä suurempaankin muotinäytökseen.