lauantai 20. helmikuuta 2010

Käsityöhaaste


Ajattelin osallistua palstan/FB:n käsityöhaasteeseen. Viimeisin haaste on koristukset, siis ihan mitä tahansa mikä koristaa kotia tai käyttäjäänsä. Kirjastosta lainaamani pari tilkkutyökirjaa inspiroivat minua sen verran että ryhdyin oitis suunnittelemaan kissa-aiheista tyynyliinaa äitilleni. Mummon kissakassi saa vielä odottaa, sillä kirjoissa oli eräs malli, johon äitini ihastui heti. Siihen joutuu hankkimaan hieman tarvikkeita lisää.

Tyynyliinaan tarvittavat tarvikkeet löytyivät omasta kangasvarastosta. Alku oli tosi hankala kun yritin saada värit ja sävyt sopimaan toisiinsa. Kun sävyt oli valittu, leikkaamiseen ei sitten aikaa mennytkään kuin hetkinen. Sain jopa eilen illalla molemmat puolet ommeltua, tänään ohjelmassa on reunusten valmistusta. Liinasta tulee noin 50X50 kokoinen. Valitettavasti en voi vielä julkaista kuvaa, vaikka saisinkin liinan valmiiksi. Käsityöhaasteiden kuvat julkaistaan vasta 28. päivä.

21.2.2010
Edistystä on tapahtunut ja toivon mukaan tänään saan jo tyynyliinan valmiiksi. Voisin käydä ostamassa myös sisätyynynkin. Eilen sain osittain jo tikattua toisen puolen ja reunukset leikattua molempiin puoliin. Liinasta ei ehkä tule kaikkien tilkkutyöohjeiden mukainen, täytyy hieman soveltaa, aloittelija kun olen näissä hommissa. Pääasia että liina miellyttää äitini silmää ja sopii hänen sisustukseensa. Kissan kuvasta tuli hauska ja jotenkin kolmiulotteinen kun tikkasin sen koneella ympäriinsä. Luulen että äitini pitää siitä.

Noniin, liina on nyt sitten valmis. Käsityöhaasteessa olikin, että kuvat saa julkaista, mutta viimeistän määräpäivänä, joten ohessa kuva elämäni toisesta tilkkutyöstä!

2 kommenttia:

  1. mikä haaste missä?? Minäkin tahon! :D

    VastaaPoista
  2. Käy kurkkaamassa miun FB-profiilista ja liity sinne sivulle. Kaikki lähti liikkeelle tuolta palstan kadentaitajat-ketjusta, harrastukset osastolta.

    VastaaPoista