torstai 18. maaliskuuta 2010

Terapia/rentoutusneule

Nyt kaipasin jotain helppoa ja rentouttavaa neuletta, jota voi tehdä televisiota katsellessa. Neulominen on minusta äärimmäisen terapeuttista parhaimmillaan. En siis kaivanut kaikista kimuranteinta pitsineuletta tai virkkausohjetta, vaan helpon, hyvännäköisen ohjeen mukavasti neuloutuvasta langasta. Koska kesäkin on tulossa tuossa muutaman kuukauden sisällä (toivon mukaan), villalanka on nyt vähän aikaa pannassa ja puuvillalangat astuvat kuvioihin.

Eräältä nettisivustolta, johon sain vinkin vasta vähän aikaa sitten, löytyikin sopiva ohje, oikeastaan juuri sellainen kuin olin ajatellut. Halusin lyhythihaisen rennon villatakin farkkujen kanssa pidettäväksi. Oikeata ohjetta ei vaan tähän mennessä ole löytynyt. Onneksi eksyin tuonne sivustolle, siellä on niin paljon kaikkea erilaista. (Nimim. Novita ihan kiva, mutta taas uusi lehti ei antanut mitään virikkeitä)

http://www.garnstudio.com/lang/fi/kategori_oversikt.php

Sivustoilta löytyy paljon myös ihania norjalaisneuleita. Jokus voisi ottaa sellaisen projektin kun haluaa jotain pitempiaikaista ja kunnianhimoista työtä. Sivuston ohjeet ovat kaiken lisäksi ilmaisia!

2 kommenttia:

  1. Täällä kans yks ketä pettyi Novitaan aika kovin. Hirveän mummumaisia minusta ja muutenki ÄH. Ainut mitä ajattelin tehdä, on tiskirätit :D Niin ja valtaosa paidoista tais olla Puro Batikista, mikä ei innosta paitalankana minua aivan hirveästi. Mutta ravelry, se on vienyt minut ihan mukanaan :D

    VastaaPoista
  2. Joo, tiskirättejä meinasin minäkin, kun kaikenlainen kestoilu kiinnostaa. Olen kyllä pessyt ahkeraan tiskirättejä tähänkin mennessä. Puroa ostin yhden kerän, ajattelin jotain kesälätsää siitä virittää, tai sitten kaulaliinaa/huivia.

    Mikä ravelry??? Täytyypä kuuklettaa...

    VastaaPoista